Alkuperäiset kuvat ovat Satakunnan museon arkistossa. Monet näistä kuvista ovat 1970-luvun alussa Voitto Niemelän ottamia. Uudellakoivistolla oli vielä 1970-luvulla useita sekatavarakauppoja.
Osuusliike Kansan myymälä oli ensimmäinen paikkakunnan kauppa. Sijainti Kirvesmiehenkatu 9 ja Kivenhakkaajankatu 15 kulmassa.
Moisalon sekatavarakauppa, Puutarhakatu 19.
Moisalon kauppa palveli lähikatujen asukkaita 1980-luvulle asti.
Linnainmaan kauppa on ollut tässä paikassa 1930-luvulta, 1960-luvulta alkaen kaupanpitoa jatkoi Tuomo Nurmela. Sijainti Kivenhakkaajankatu 19.
Helppohoitoinen asbestibetonikuitulevy mineriitti tuli ja valloitti 1960-luvulla. Asbesti on ongelmajäte, jonka purku pitää tehdä ohjeiden mukaan.
Monet Uudenkoiviston talot rakennettiin Rosenlewin sahalta saaduista lankunpätkistä. Kuva on 1900-luvun alussa rakennetun talon purkuvaiheesta v. 1979. Kuva SK/Rainer Nikkanen.
Yksityiskohta purkuvaiheessa olevasta lankunpäätalosta. Lankunpäätaloja on ollut Porissa kaikkialla, missä sahatyöväki on asunut. Kuva SK/Rainer Nikkanen.
Uudenkoiviston sivukirjasto palveli alueen asukkaita pitkään 1990-luvun lopulle asti.
Uudenkoiviston sivukirjaston talossa toimi pitkään myös neuvola.
Kioski Uudenkoivistontien varrella (nyk. Sirkustorin kohdalla)
Näkymä Tamminiemen kaupan kohdalta, Puutarhakadun ja Hiekkakadun kulmauksesta itään.
Tyyne Koskisen talon kuistit kuvattuna 1970-luvun alussa.
Tyyne Koskisen talo pihan puolelta kuvattuna.
Nyk. Urheilutalon ja Uusikoivistontien välimaastossa sijainnut ”Mylly-Virtasen” tuulimylly ja talo purettiin v.1963. Valokuva on peräisin Olavi ”Museo” Koskiselta, joka on saanut sen Sven Raidalta. Tätä perua on Myllykatu, joka on Uusikoivistontien ja Tellervonkadun välinen katu.
Mylly-Virtasen talo. Vanha kuva 1900-luvun alkupuolelta.
Kuva ei ole Uuttakoivistoa, mutta ihan liepeiltä kuitenkin. Taustalla monelle tuttu Koivistonportti, sittemmin As. Oy Tähtisilmä. Kuva Voitto Niemelä.